Erätauko -tulevaisuusdialogit

Tässä kirjoituksessa avataan maaseutuohjelman ennakointityön osana toteutettua laajaa tulevaisuusdialogien sarjaa – sekä menetelmää että sen nostamia oivalluksia.

Miksi tulevaisuusdialogi?

Rakentavan, toimivan ja aidon dialogin hyödyt tulevaisuustyössä voi tiivistää kolmeen toisiinsa kietoutuneeseen näkökulmaan: ongelman ymmärtämiseen, osallisuuteen kutsumiseen ja tulevaisuusajattelun avartamiseen.

Yhteiskunnalliset haasteet koostuvat monista toisiinsa vaikuttavista osista. Niiden hoitamista ei voi osoittaa vain yhden toimijan tai sektorin tehtäväksi, eikä niihin löydy yhtä yksinkertaista ratkaisua. Haluamme kuitenkin kipeästi ratkaisuja ja mielellään helppoja, ja siksi kehittämisessä usein rynnätään suoraan toimenpiteiden ideointiin. Keskitymme usein niin kovasti löytämään ratkaisuja, että emme ehdi pysähtyä pohtimaan ongelmaa kunnolla ja eri näkökulmista. Ongelmaan perehtyminen tapahtuu yhden tai muutaman henkilön toimesta, jolloin näkemys siitä – ja myöhemmin myös ratkaisuista, jää hyvin kapeaksi. Jotta voimme ymmärrämme ongelman laaja-alaisesti, tarvitsemme laajaa osallisuutta.

Osallistaminen sanana viittaa ylhäältä päin määriteltyyn toimeen jossa osallistuja on vain kohde. Näin se johtaa osittain päinvastaiseen kuin mikä sen tarkoitus on: osallisuus. Siksi puhunkin osallisuuteen kutsumisesta. Osallisuuden edistämisessä eri suunnitteluprosesseissa on monia keinoja: kyselyt, kuntalaisaloitteet, nettipohjaiset kanavat, kuulemistilaisuudet, kyläillat.. Kaikki nämä ovat tärkeitä mutta ne tavoittavat yleensä  vain ne jotka ovat jo asiassa aktiivisia tai ne joiden kiinnostuksen asiasta viestiminen onnistuu herättämään. Voidaan ajatella että osallistumiseen on  annettu mahdollisuus mutta on itse kunkin yksilön päätös osallistuuko hän. Todellinen osallistumisen mahdollisuus jää kuitenkin saamatta mikäli viestintä osallistumisen mahdollisuudesta ei herätä ko. henkilö kiinnostusta eikä sitä koeta omaksi. Toinen ongelma on itse tilaisuus: niissä pääsevät ääneen ja keskustelun mielipidejohtajina toimivat ne jotka ovat perehtyneet asiaan tai jolla on siitä voimakas, selkeä mielipide – ja yleensä mielipide koskee ongelman ratkaisua. Niille joille asia ei ole niin tuttu tai yleensä keskusteluun osallistuminen asiasta ei ole arkipäivää, tai jotka pohtivat asiaa eri näkökulmista, ei jää tilaa. Näin myös kehittämistoimet tulevat määritellyksi tietyn ryhmän  arvojen, asenteiden ja näkemysten kautta. Nykyinen tapamme keskustella on myös  johtanut ääripäiden korostumiseen ja konflikteihin ja jopa  pattitilanteisiin: usein näyttää siltä että keskustelijat eivät edes halua yrittää ymmärtää toista vaan pitävät itsepintaisesti kiinni ja puolustavat omaa näkemystään.

Ihmisiin on sisäänrakennettuna ominaisuus peilata menneisyyttä tulevaisuuteen. Tätä tapahtuu sekä yksin ajattelussa että myös, ja ennen kaikkea ryhmäajattelussa: kuten edellä totesin, ryhmissä usein ”kovaäänisimmät” tai henkilöt joita heidän asemansa tai mielipiteidensä vuoksi kuunnellaan yhteisössä eniten. Jos ja kun näissä puheenvuoroissa korostuu yksi, menneisyyttä peilaava tulevaisuus, on vaarana että koko  osallistujajoukon puhe ja käsitys tulevaisuudesta jää kapeaksi.   Tästä irrottautumisessa auttaa huomion kiinnittäminen keskustelun luottamuksellisuuteen ja tasaveroisuuteen sekä yhteisen ajattelun tietoinen ja ohjattu kohdistaminen tulevaisuuteen: näin  yhdessä, laajalla ja monimuotoisella joukolla keskustelu  voi avartaa osallistujien käsityksiä ja käsityskykyä tulevaisuudesta ja eri asioiden vaikutuksesta eri ihmisten tulevaisuuteen.

Entä jos ensin pysähtyisimme  miettimään mistä on kysymys ennen kuin lähdemme sitä muuttamaan? Entä jos  pohtisimme, mitä kaikkia näkökulmia käsiteltävään teemaan liittyy, kuinka laajasti asia koskettaa eri tahoja ja  ihmisiä ja pohtisimme yhdessä, monimuotoisella ja moninäkökulmaisella porukalla, mitä asia merkitsee minulle ja muille? Miten kävisi jos uskaltautuisimme antamaan itsellemme tilaisuuden ymmärtää miksi eri ihmiset ajattelevat siitä eri tavalla ja mitä voisimme oppia muiden ajattelutavasta?  Entä jos tulevaisuus ei olekaan se miksi juuri minä sen ilmiselvänä miellän?  Entä jos pysähtyisimme pohtimaan miten käsityksemme tulevaisuudesta vaikuttaa tekemisiimme nyt ja siten myös tulevaisuuteemme? Näitä pohtien havaitsimme että tarvitsemme parempaa vuorovaikutusta ja yhteistoiminnan tapoja. Näiden aikaansaamiseksi aito dialogi on lupaava keino: se mahdollistaa uuden tiedon  luomisen ja ymmärtämisen  organisaatioiden ja sosiaalisten ryhmien raja-aitojen yli.

Mikä Erätauko ja miten se tehtiin?

Erätauko on SITRAN kehittämä toimintamalli, jonka avulla erilaiset toimijat voivat käynnistää ja käydä rakentavaa keskustelua. Toimintamallista löytyy työkaluja dialogin suunnitteluun, ohjaamiseen ja vaikuttavuuden varmistamiseen. Allekirjoittanut on osallistunut Sitran pilottikoulutukseen, jossa toimintamalli kehitettiin sekä laajaan mentorointiohjelmaan, jolla toimintamalli tuotiin osaksi Lapin liiton toimintaa ja maaseutuohjelman ennakointiprosessia.

Maaseutuohjelman ennakointityössä  ERÄTAUKO-toimintatapaan liitettiin  dialogin ohjauskeinoin ja kysymyksin katseen suuntaaminen tulevaisuuteen: tällä haluttiin nostaa esiin erilaisia suhtautumistapoja tulevaisuuteen, eri megatrendien vaikutuksia eri ihmisryhmille, erilaisia tahtotiloja, huolia ja pelkoja tulevaisuudesta sekä näistä kumpuvia esteitä tai hidasteita tulevaisuuden tekemiselle. Sillä pyrittiin myös nostamaan esiin mahdollisia oravastavia muutoksia eli heikkoja signaaleja ja yllättäviä tapahtumia eli villejä kortteja.

ERÄTAUKO  tulevaisuusdialogina ei ollut vain kokoontumisia ja keskustelua vaan suurin työ tehtiin ennen ja jälkeen keskustelujen. Näillä vaiheilla oli myös suurin painoarvo lopputuloksen onnistumista ajatellen: koska lähtökohtana oli ajatus osallistaa  ihmisiä jotka eivät yleensä osallistu tällaiseen keskusteluun ja näin myös rikastaa  asiassa  jo aktiivisten ihmisten ymmärrystä  ja kykyä oivaltaa, kiinnitin erityistä huomiota kutsuprosessiin. Kutsuprosessi eteni seuraavasti:

  1. tavanomaisten osallistujien kartoitus ja analysointi  siitä mitkä ryhmät yleensä jäävät pois maaseudun kehittämisestä käytävässä keskustelussa– esimerkiksi nuoria, työttömiä, opettajia, kampaajia, seurakunnan työntekijöitä ja taksi-ja rekkakuskeja.  Tässä hyödynsin laajoja verkostojani maaseudun kehittämisessä: soittokierros kehittäjille selvitti pikaisesti tavanomaiset osallistujat ja yhdessä oivalsimme ketä maaseudun  asukkaita tavanomainen viesti  osallistumismahdollisuudesta ei yleensä tavoita tai ei kiinnosta.
  2. tavoittamisen verkoston rakentaminen: henkilöt, joita  erityisesti halutaan dialogiin, eivät todennäköisesti seuraa niitä kanavia, joita maaseudun kehittämisen viestinnässä perinteisesti käytetään. Tai jos seuraavat, viesti ei sisällöllisesti tavoita heitä luettuna lehdestä, sosiaalisesta mediasta tai vieraan henkilön  ja oudon organisaation lähettämästä sähköpostista. Tästä syystä  koottiin verkosto henkilöistä, ns. agenteista, jotka tuntevat kohderyhmää ja voivat henkilökohtaista suhdettaan käyttäen avata asian ja osallistumisen tärkeyttä kohderyhmän jäsenelle.  Erittäin hyviksi avainhenkilöiksi tässä osoittautuivat kuntien eri kylissä asuvat työntekijät ja Leader-ryhmien henkilöstö.
  3. agenttien sparraus: Jotta nämä ”agentit” pystyvät motivoimaan osallistujan tilaisuuteen, heidän tulee itse oivaltaa dialogin luonne ja tarve. tähän heidät sparrattiin joko yhteisellä tai henkilökohtaisella keskustelulla.
  4. henkilökohtainen ja kustomoitu kutsuminen: kun verkosto oli koossa ja sparattu tehtäväänsä, he pohtivat potentiaalisia osallistujia etukäteen määritellyistä kohderyhmistä ja ottivat heihin yhteyttä yleensä henkilökohtaisella kontaktilla. Parhaimmillaan tämä tapahtui luontaisen kanssakäymisen yhteydessä, esim kauppareissulla. Tämän tueksi laadin eri kohderyhmille kustomoidun kirjallisen kutsun, jonka agentti voisi antaa kutsuisen tueksi. Lisäksi, tilaisuuden painoarvon lisäämseksi, kun kutsutut olivat selvillä, lähetettiin heille kutsu vielä perinteisesti postin välityksellä. Näin haluttiin osoittaa arvostusta kutsujien näkemyksille ja sitä että pidämme erittäin tärkeänä heidän osallistumista.

Myös paikan valinnalla on suuri merkitys. Paikan pitää mahdollistaa luottamuksellinen keskustelu ja edistää asiaan syventymistä ja rauhoittumista. Erätauko-tulevaisuusdialogit järjestettiin vanhoissa pirteissä tai muissa tunnelmallisissa paikoissa, jossa miellyttävä ympäristö sinällään antaa kokemuksen arvostuksesta ja virittää positiivista mieltä.

Merkittävää oli myös keskustelun juoksutuksen suunnittelu: tässä noudatettiin rakenteellisen dialogin ideaa. Siinä keskustelun rakenne on suunniteltu esimerkiksi kysymysten tai ajankäytön suhteen, vaikka sen sisältö tulee edelleenkin osallistujilta. Tämä mahdollistaa laajan aihepiirin käsittelyn ja keskustelun suuntaamisen tulevaisuuteen. Kysymyksiä oli vähän ja ne olivat laajoja, avoimia ja kokemuspuheeseen ohjaavia. Kysymysten lisäksi tilaisuuden juoksutusrunko sisälsi ohjaustoimia erilaisten tilanteiden varalle.

Kysymyksillä ja ohjaustoimilla varmistettiin kokemuspuheen lisäksi tasavertaisuus, luottamuksellisuus, arvostava ilmapiiri, keskittyminen ja syventyminen sekä osallistujien ymmärryksen lisääntyminen omakohtaisten oivallusten kautta. Koska aihe oli laaja, keskustelun ohjaajan tärkeä rooli oli myös välillä koota keskustelua ja ohjata keskustelijoita valitsemaan asia, johon halutaan syventyä tarkemmin.

Kuhunkin dialogiin laadittiin oma ”käsikirjoitus” jolloin pystymme hyödyntämään edellisen tilaisuuden oivalluksia ja oppeja seuraavassa. Hyviä ja joka tilaisuudessa käytettyjä kysymyksiä oli esimerkiksi: Mitä sinulla on päällimmäisenä mielessä nyt? Mikä sai sinut tulemaan tänään tänne? kerro joku viimeaikainen omakohtainen kokemus sinun elämästäsi maaseudulla. Miettikää itseänne tulevaisuudessa Lapin maaseudulla vuonna 2030 – millaista elämänne on tai voisi olla silloin? Millaisesta unelmoitte – mitä pelkäätte? Mistä asiasta meidän pitäisi puhua enemmän? Tuleeko  sinulla mieleen joku oma kokemuksesi tai ajatuksesi joka on ehkä erisuuntainen kuin mitä nyt on kuultu?  onko jotain mitä et ole tullut ajatelleeksi? mikä on ollut sinulle henkilökohtaisesti tärkein oivallus tästä keskustelusta?

Mitä menetelmästä pidettiin ja mitä saavutettiin?

”Oli voimaannuttavaa, kun ei ollut kiire, eikä tarvinnut olla samaa mieltä tai pyrkiä ratkaisuun, eikä vakuuttaa ketään, sai vain pohtia ääneen!” pohti eräs osallistujista. Kokemus oli useimmalle osallistujille aivan erilainen kuin ennen: mielekäs, oivalluttava ja luottamuksellisuutta rakentava. Myös keskustelun alussa yhdessä läpikäydyt ja hyväksytyt rakentavan keskustelun pelisäännöt (erätauko)  koettiin tarpeellisiksi ja  toimiviksi. Kokemuspuhe vapautti puhumaan ilman pelkoa oman tietämyksen riittävyydestä tai asian oikeellisuudesta. Erityisen otettuja keskustelijat olivat siitä että juuri he olivat saaneet henkilökohtaisen kutsun tilaisuuteen.

Menetelmän käyttö vaati huomattavan paljon enemmän aikaa kuin tavanomaisen tilaisuuden järjestäminen ja tavanomainen kutsuprosessi. Oliko se kaiken vaivan arvoista? Menetelmän saavutukset voidaan jakaa paikan päällä tehtyihin, sekä osallistujien että järjestäjien oivalluksiin että laajan, jälkikäteen keskustelun yksityiskohtaisista muistioista laadittujen seisällänanalyysien tuottamiin tuloksiin.  Keskustelut tuottivat uusia oivalluksia maaseudusta ja tulevaisuudesta sekä omasta ja toisten ajattelusta niistä. Siinä myös löydettiin heikkoja signaaleja tai villejä kortteja miten asiat saattavat kehittyä ja tunnistettiin yleisiä kehityskulkuja ja niiden mahdollisia vaikutuksia maaseudun eri  asukkaisiin.

Mistä sitten keskustelitiin?

Koska kysymykset olivat avoimia ja aihe oli laaja, ohjautui kussakin tilaisuudessa keskustelu hyvinkin eri teemoihin kuin toisissa. tilaisuuksissa puhuttiin kuitenkin paljon ilmastonmuutoksesta, työstä ja toimeentulosta maaseudulla, arvoista ja siitä mitä osallistujat maaseudulla arvostavat. Esiin nousi myös teemoja asumisesta ja elämisestä maaseudulla, nuorista, palveluista, liikkumisesta, teknologian kehityksestä, yhteisöllisyydestä ja turvallisuudesta. Näitä yleisesti esiintyneitä ja vapaasti nousseita keskustelun aiheita voidaan pitää maaseudun tulevaisuudessa merkittävimpinä asioina.

Pohdinta oli syvällistä ja osallistujia sekä järjestäjiä oivalluttavaa. Alla muutamia poimintoja  keskusteluista ja sisällönanalyysin tuottamista oivalluksista teemoittain:

Yhteisöllisyys:
  • Yhteisöllisyys on maaseudun valtti mutta voiko yhteisöllisyys ja kulttuuri muuttua uusien asukkaiden myötä ja jos niin mihin suuntaan – onko se hyvä vai paha asia?
työ:
  • Etätyö tarjoaa mahdollisuuden tehdä työn sinne missä haluaa asua mutta toisaalta se heikentää sosiaalista kanssakäymistä ja siitä saatavaa vuorovaikutusta, uusia ideoita ja voimaantumista. Voiko etätyökeskukset olla ratkaisu tähän
  • Teknologia mahdollistaa työn Lapissa nuorille. Hyvä elinympäristö määrittää asumista ja työ tehdään sinne. Mutta paineet nuorille on kovat – tarvitaan parasta mahdollista työkokemusta ja Lapin työpaikat ja etätyö Lapissa  sitä ei voi antaa. myös Start up-yritykset vetävät nuoria etelään.  Kun nuoret muuttavat, myös usein vanhemmat voivat muuttaa lasten perässä etelään.
maaseutu arvona ja määritelmänä:
  • maaseutu on arvovalinta maaseudulle muuttajat ovat valmiita luopumaan jostain saadakseen jotain. Yhä useampi voi olla valmis tekemään tämän arvovalinnan  luontoarvojen ja omavaraisuuden arvostuksen nousun myötä.
  • Vaikka yleisesti puhutaan paljon siitä että nuoret eivät viihdy maaseudulla, maaseudulle muuttajat näyttävät olevan nuoria aikuisia, jotka arvostavat luontoa ja omavaraisuutta. He myös pärjäävät maaseudulla ikäihmisiä paremmin ja heidän tehtävänä ja ilona on myös auttaa iäkkäämpiä palvelujen säilyttämisessä ja saamisessa.
  • Maaseutu voidaan nähdä paikka jossa viljellään ja tuotetaan ruokaa. Usein se on  synonyymi kurjistumiselle, paikka jossa on vähän palveluja tai tekemistä….Se voidaan nähdä myös elämäntapana, tunteena luontoon kuulumisesta, asenteena elämään. Siellä luonto on ihan lähellä ja silloin se on koko maakunta, se on Lappi.
ilmastonmuutos:
  • Ilmastonmuutos tiedostetaan laajasti ja siihen halutaan vaikuttaa siihen mm. kulutuksella. Toisaalta ei olla valmiita juuri maksamaan enempää eikä näkemään paljoa enempää vaivaa. Mitä vaikuttaa yrittää vaikuttaa valinnoillaan kun informaatio niistä on ristiriitaista – entä jos valinnat ovatkin vääriä?
  • matkailuyrityksen on tuotekehityksellä varauduttava siihen että ilmastomuutos uhkaa Lapin  lumeen ja jäähän  pohjautuvaa matkailua.  mahdollisuutena voi olla tavallisen elämän tarjoaminen ja sen avaaminen alueella ja yhteisössä, mihin asukas pääsee mutta turisti ei löydä.
  • Ilmastonmuutos uhkaa paitsi matkailua, myös sitä miksi joku on muuttanut Lappiin. Mitä teen jos täällä ei ole enää talvea eikä jäällä voi hiihtää? Muutanko pohjoisemmaksi?
teknologia
  • teknologia luo rajattomia mahdollisuuksia yritystoiminnalle ja työlle – mutta kuka käärii hyödyt?  Paikallinen yritys vai globaali jätti – se riippuu myös meistä.
  • Tyhmentääkö teknologia ja sosiaalinen media meidät? Sosiaalinen media voi toimia vastalääkkeenä yksinäisyydelle, terapiana ja avunhuutona. Entä voisiko sen valjastaa kasvattamaan lapsia ja nuoria kuten lastenohjelmat tai kylät ennen vanhaan ?
osaaminen
  • Tulevaisuudessa (ja sen tekemisessä eli jo nyt) tarvitaan erilaista ja alati muuttuvaa osaamista, oppimisen joustavuutta, oppimaan oppimista. Tarvitaan myös perustaitoja ja metataitoja.
  • Miten vanhan kulttuurin kasvatit osaavat näitä voivat opettaa? Miten koulujärjestelmä taipuu tähän ja missä oppiminen tapahtuu?

Mitä itse oivalsin itsestäni kehittäjänä?

Olen aiemmin tehnyt kehittämistä tiedostamattani pääsääntöisesti aina saman porukan kanssa. Olen osallistanut heitä, jotka muutoinkin ovat asiassa aktiivisia – heitä on helppo saada mukaan. Heidän kanssa on myös helppo keskustella koska puhumme samaa kieltä ja olemme usein samaa mieltä asioista. Kuitenkin, jotta pääsisimme syvällisempään ymmärrykseen ja syteemisten ongelmien ratkaisuihin, tarvitsemme  monipuolista keskustelua. Silloin ei kannata tukeutua vain omiin tuttuihin ja omiin verkostoihin vaan huomiota tulee kiinnittää oman kuplan rikkomiseen. Aion jatkossa myös kiinnittää enemmän siihen miten ja mistä keskustellaan:  konsensuksen tavoittelun sijaan tai sitä ennen on keskusteltava enemmän siitä, mistä ollaan eri mieltä ja miksi. Yhteiskunnallisella tasolla näen että monimutkaisten ongelmien kanssa dialogia tarvitaan yhteisen tiedon tuottamisessa ja erilaisten merkitysten löytämisessä.


Tämä kirjoitus on osa Lapin maaseutuohjelman ennakointiprosessia. Lapin maaseutuohjelmaa laatii Maaseutuklusterin viestintä -hanke. Ennakointiprosessista vastaa Tulevaisuus Lapista -hanke. Lisää ennakointiprosessiin liittyviä kirjoituksia löydät koontisivustoltamme.